maanantai 23. joulukuuta 2013


 
Oikein Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
 
 
Lämmin kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille kuluneesta vuodesta,
ensi vuonna taas jatketaan.
 
Mari-Anne

lauantai 7. joulukuuta 2013

Kun on syytä juhlia ....

Nämä juhlavat filigraanikorvikset ruusukvartsilla
valmistuivat eilen ....
 
 
Korvikset samaa sarjaa kuin aikaisemmin tehty Iiris-riipus,
ruusukvartsilla kuitenkin koska sinisiä pitsiakaatti kapusseja oli varastossa vain yksi.
 
 
Nämäkin saivat viimeinkin patinan pintaansa.
 
Mari-Anne


lauantai 30. marraskuuta 2013

Kurssilla tehtyä

Viikko sitten olin kurssilla ja nämä jäi kuvaamatta.
 

Pitihän sitä tehdä koruja myös vähän hopeastakin, pöllöily jatkuu...
 
 
Kilpikoruja kurssin teeman mukaan, nämä olen tehnyt myös pronssisena viime keväänä.
Kilpiriipuksen olen suunnitellut pojalleni "rippiristiksi"
 
Leppoisaa viikonloppua kaikille
 
Mari-Anne
 
 

tiistai 26. marraskuuta 2013

Pöllö perhe kasvaa

Pöllö perhe kasvoi ... korvakorut pronssia.

 
On ihan mukava välillä pöllöillä oikein kunnolla.
 
Mari-Anne

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Viikonloppuna

Viikonloppu hurahti korukurssilla muinaiskoruja tehden ja
vanhoja työtapoja käyttäen. Materiaalina poikkeuksellisesti pronssi, kupari ja
vähän tuli tehtyä tietenkin hopeaakin. Tässä osa koruista, loput kuvataan sitten kun on päivänvaloa.
 

Vähän piti myös pöllöillä.
 
Kiitos Heli, taas antoisasta kurssista.
 
Mari-Anne

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Välipaloja korupajalta

 
Sormukset: vasemmalla sormus irtonaisella kukkarinkulalla ja
oikealla onesize unisex sormus.
 
Esikoinen pääsee ripille ensi kesänä, joten rippiristin teko käynnissä.
(Kirjoittajan huomautus: kaipaa kovasti kiillotusta vielä.)
 
Mari-Anne
 

maanantai 7. lokakuuta 2013

100

100. postitus
olen miettinyt ja miettinyt mitä tämä sadas postitus sisältää,
senhän pitäisi olla jotain jymyuutisen vertaista.
 
Uutisena tarjoan sen, että en ole unohtanut teitä uskollisia lukijoita.
Kiitos, että olette jaksaneet vierailla tämän pitkän hiljaiselonkin aikana.
 
Koruilu käynnistyy taas - tosin ykkösvaihteella vuoden paussin jälkeen.
 

 
Filigraani riipus pitsiakaatilla.
 
 
Riipus raakileena.
 
Hyvää syksyä kaikille lukijoille.
Mari-Anne
 

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Muinaiskoruja

Viikonloppuna olin muinaiskorukurssilla, jonka Heli Väisänen piti.
Kurssilla käytettiin materiaalina pronssia, kuparia ja messinkiä - onneksi kaikki edullisempia kuin hopea. Valmistimme pronssi- ja rautakauden tyylisiä koruja,
kuten hevosenkenkäsolkia ym muunnelmia.
 
Tässä osa viikonlopun tekeleistä

 
Helille kiitos innostavasta ja hyvästä kurssista.
 
Mari-Anne

tiistai 7. toukokuuta 2013

Ethän unohda ...

Pieni muistutus "think positive" on tarpeen varmaan kaikille.
Kokoa riipuksella on 23 mm, materiaalina sterling hopea. Riipus jää roikkumaan omaan kaulaani, etten vaan unohda tärkeää asiaa.


Muitakin muistutus koruja on työn alla kunhan valmistuu.
 
Ihanaa kesän odotusta kaikille lukijoille ja mukavaa että joukkoon on tullut muutama uusikin.
 
Mari-Anne

torstai 14. maaliskuuta 2013

Kevät sävel

Tyttärelle uusi riipus syntyi hänen uuden harrastuksen innoittamana. Itsekin olen kuin "elossa taas" on vaan niin ihanaa aloittaa taas koruilu, kun paussia on ollut puolivuotta.
 

 

 
En tiedä johtuuko tämä koruilusta tai tekeekö kevät kepposen, kun huomaan laulavani Katri-Helenan kanssa "elossa taas" (Still Alive)
 
kevät terveisin
Mari-Anne

torstai 14. helmikuuta 2013

Joskus on vaan ihan pakko...

Joskus on vaan ihan pakko vääntää rautalangasta, tällä kertaa messinkilangasta. Käyn aina välillä ihailemassa kieputusmestareiden töitä ja sormet alkavat kutista. Materiaali vaan oli ihan väärä, kova messinkilanka, joka ei edes hehkutettuna sovi kieputuksiin.



Siitä huolimatta
 
Hyvää ystävänpäivää kaikille
 
Mari-Anne